Monogram
MONOGRAM – KORKEALAATUISET OLIIVITUOTTEET
MONOGRAM on merkki ensiluokkaisesta mausta ja laadusta. Meille kelpaa vain paras. MONOGRAM on monen ihmisen tietotaidon, intohimon ja kovan työn aikaansaannos. Pyrimme täydellisyyteen, koska sinä ansaitset vain parasta.
TIETOA MEISTÄ
Oliivilehtomme sijaitsevat Peloponnesoksen niemimaalla Messeniassa Pýloksen
historiallisella alueella keskellä luonnonkaunista kreikkalaismaisemaa. Välimeren lempeät tuulet, lauhat talvet ja kumpuilevat maastot tarjoavat ihanteelliset olosuhteet oliivipuiden kasvulle. Lisäksi asiantunteva agronomimme valvoo tiiviisti niiden hyvinvointia. Näin varmistamme, että sato on aina ensiluokkainen ja että oliivit ovat pullollaan MONOGRAMille tunnusomaisia makuja ja aromeja. Oliivilehdot ovat kulkeneet suvussa sukupolvelta toiselle. Hoidamme niitä samalla rakkaudella ja omistautumisella kuin esivanhempammekin. Haluamme jatkaa suvun perinteitä ja lisäksi ottaa seuraavan askeleen: valjastaa perimätietomme ja intohimomme aitoja kreikkalaisia oliivilajikkeita kohtaan siten, että yhä useammat pääsevät nauttimaan työmme hedelmistä. Tiimimme kaikki viisi jäsentä ovat alansa erityisasiantuntijoita. Haluamme luoda yhdessä jotakin poikkeuksellista, minkä voimme jakaa koko maailman kanssa. Haluamme, että MONOGRAM lunastaa oman, erityisen paikkansa Välimeren ruokavaliossa.
MONOGRAMIN KALAMATA-OLIIVIÖLJYJEN VALIKOIMA
Maukkaat luonnon antimet ovat täynnä vitamiineja, mineraaleja ja antioksidantteja. Arvostettujen makuasiantuntijoiden mukaan MONOGRAMin oliiviöljyt ovat aistinvaraisilta ja ravitsemuksellisilta ominaisuuksiltaan ainutlaatuisia. MONOGRAMin täyteläinen luonne heijastuu laajaan kirjoon tunnistettavia vivahteita ja monipuolisia aromeja. MONOGRAMin
valikoimassa on sekä mietoja ja hienostuneita että voimakkaita ja ryhdikkäitä makuja. Jokaiselle löytyy omiin aisteihin, gastronomisiin mieltymyksiin ja ravitsemuksellisiin tarpeisiin soveltuva vaihtoehto. Kaikki tuotteet ovat taattua MONOGRAM-laatua.
PREMIUM-LUOKAN EKSTRA-NEITSYTLUOMUOLIIVIÖLJY
MONOGRAMin premium-luokan ekstra-neitsytluomuoliiviöljy on kahden autenttisen kreikkalaisen luomuoliivilajikkeen – koroneikin ja athinolian – sekoitus. Öljy valmistetaan tiukkojen kreikkalaisten ja kansainvälisten luonnonmukaista tuotantoa, käsittelyä ja viljelyä koskevien säädösten mukaisesti. Kaada tippa MONOGRAM-oliiviöljyä lusikkaan ja hengitä sen rikkaita aromeja. Pidä sitä suussasi sekä nauti sen nyansseista ja voimasta. Kaikesta tästä huomaa, että kyseessä on ainutlaatuinen sekoitus korkealaatuisia ekstra-neitsytoliiviöljyjä. Ensiluokkaisesta sekoituksesta huokuu aikaiselle sadonkorjuulle tyypillinen pistävän hedelmäinen maku, jossa on vivahdus omenaa, vastaleikattua ruohoa, sitrushedelmiä ja mausteisuutta. Täyteläinen suutuntuma ja miellyttävä jälkimaku. Pienestä alkusadon erästä saatava oliiviöljy on ensiluokkaista kylmäpuristettua öljyä. Siinä käytetyt oliivit ovat erityisen tuoreita ja maukkaita, ja niiden happopitoisuus on pieni ja terveyshyödyt huomattavat.
MIEDON MAKUINEN EKSTRA-NEITSYTOLIIVIÖLJY
Kreikkalaisista koroneiki-oliiveista valmistettu Mild Flavor -öljy on poikkeuksellisen hieno, raikkaan vihreä ekstra-neitsytoliiviöljy, jonka maussa on kypsän oliivin, omenan ja artisokan vivahteita. Tämän yhden oliivilajikkeen sisältävän öljyn tuoksu on hyvin tasapainoinen, ja siinä on havaittavissa ripaus voita ja raikas kypsän hedelmäinen aromi; jälkimaussa on kepeää kukkaisuutta. Tämä mieto mutta luonteikas oliiviöljy tarjoaa todellisille herkkusuille ylenpalttista nautintoa. Sopii erinomaisesti leivontaan, kalaruokiin, kastikkeisiin ja kasvisten kera.
VOIMAKKAAN MAKUINEN EKSTRA-NEITSYTOLIIVIÖLJY
Kreikkalaisista koroneiki-oliiveista valmistettu Intense Flavor -ekstra-neitsytoliiviöljy on täynnä alkusadon öljylle tyypillistä täyteläistä luonnetta ja ryhdikästä makua. Tämä yhden oliivilajikkeen sisältävä öljy on tasapainoinen yhdistelmä hedelmäisyyttä, hallitsevaa villiyrttien ja tomaatinlehtien makua sekä vastaleikatun ruohon tuoksua. Karvaus ja pistävyys ovat hyvässä tasapainossa täyteläisen suutuntuman sekä vahvan ja pitkän jälkimaun kanssa. Sopii erinomaisesti salaatteihin ja pastaruokiin sekä grillatun lihan kera.
EKSTRA-NEITSYTLUOMUOLIIVIÖLJY
Kreikkalaisesta koroneiki-lajikkeesta valmistettu uusimman sadon öljy on karismaattinen, ensiluokkainen ja puhdas oliiviöljy, jossa on kirkas vihreä väri, rikas yrttinen maku ja raikas tuoksu. Öljyn valmistuksessa on noudatettu tiukkoja kreikkalaisia ja kansainvälisiä luonnonmukaiseen tuotantoon, käsittelyyn ja viljelyyn liittyviä säädöksiä.
MONOGRAMIN KALAMATA-OLIIVIT JA -OLIIVITAHNA
Oliivipuu on ollut kautta aikojen paitsi yksi Välimeren alueen tärkeimmistä ravinnonlähteistä, myös kunnian, kulttuurin ja rauhan symboli, jota on käytetty myös voitonmerkkinä. MONOGRAMin kalamata-oliivit kasvatetaan vuosisatoja vanhojen perinteiden mukaisesti Välimeren auringon alla, lempeän tuulen leyhyttäminä ja kypsytetään suolaliemessä, mistä ne saavat autenttisen, vivahteikkaan ja voimakkaan makunsa. Valikoimassamme on neljä erilaista, kaikin puolin korkealuokkaista tuotetta, jotka sopivat moneen makuun. MONOGRAMin kalamata-oliivit sopivat erinomaisesti monenlaisiin ruokalajeihin aina salaateista ja leivästä pizzaan ja pastaan. Ne ovat erinomainen lisä cocktailpaloihin, naposteluvateihin ja juomiin. Näppärän ja innovatiivisen lasipurkin suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota turvallisuuteen ja käytettävyyteen. Purkki on tiivis ja helppo tyhjentää. Materiaali on korkealaatuista lasia, ja suojarenkaan ansiosta MONOGRAMin kalamata-oliivit säilyttävät purkissa kaikki ensiluokkaiset ominaisuutensa.